3 Mar 2012

Hiustuote-lempparini!

No niin. Muutaman kerran multa on jo pyydetty esittelemään lempihiustuotteita ja nyt päätin vihdoin tehdä sen, vaikka muutamat lempparit onkin loppu tällä hetkellä. Ja tosiaan  ei mulla mennyt kuin joku 6 tuntia tän tekemiseen kuvailune, puuttuvien tuotteiden tuotekuvien etsimiseen, kollaasien tekemiseen ja oikeiden nimien googletteluun kun luonnostelin tekstiä safkiksilla jne.! HOhoooooooh!:D Joten toivottavasti tästä on jotain hyötyä ja toivon myös saavani hyödyllisiä vinkkejä tököttikaappini täyttöön! Meinasin laittaa vielä kaikki hiuslaitteet tähän perään, mutta  ne saa ihan oman postauksensa, kun eihän tällaista jaksa hullukaan lukea, mutta katselkaa ees kuvia ja pistäkää putellien ulkonäkö mieleen! :D

Aloitetaan superrrrrrrrrrrrrrsuosikista,  joka on oikealla; Paul Mitchellin Super Skinny Serum. Aivan mahtava tuote, joka silottaa ja antaa kiiltoa hiuksiin. Tätä laitan aina ystävieni päähän, kun laitan heille kampauksia, värjään hiukset tai teen pidennyksen. Tästä pitää niin pörröpäät, kuin suorahiuksiset kaverit hiusten paksuudesta riippumatta. Tällä saa esim. liian pörröisen kiharakampauksen hetkessä sileäksi ja harottavat latvat yhdistettyä nätisti. Pidennysten kanssa myös mainio ja lähes välttämätön, jos pidennys alkaa olemaan pikkasenkin huonossa kunnossa. Tuote on superriittoisa ja vaikka itse käytän tuota ahkerasti niin 150ml pullo on ollut minulla jo 2,5 vuotta, nyt pitäisi siis tilata uusi. Latvoihin riittää ihan minipainallus ja pidennysten kanssa koko päähän yksi täysi painallus. En voi ikinä hehkuttaa tätä tuotetta tarpeeksi, se vain on PARAS taikatemppuaine! Hinta:17-44e (150 ja 250ml pullot)

Redkenin Sparkling Shield kuuluu mun hiustuotekategorian ei-välttämöttimiin tuotteisiin, mutta tykkään tästä isoissa kiharoissa. Tämäkin siis siloittaa ja antaa todella reilusti kiiltoa, ei kuitenkaan hilelookkia, vaikka pullossa muutamia hippusia löytyykin. Tällä saa sen hiusmainosten photoshopatun epätodellisen kiillon päähän. Itse käytän tätä nimenomaan isoissa tupeeratuissa kiharoissa, joihin haluan mahtavan kiillon ja silotuksen päälle. Kunnon kesälemppari, siinäkin mielessä että täss äon UVA/UVB-suoja. Tän kanssa kuitenkin täytyy olla varoivainen, ettei suihkuta liikaa, ellei halua sitten sellaista kassialma/spurgukiiltoa, iuuu. Hinta 20-30e.
Goldwellin 10V Softcolor on blondina mun suosikkituote. Tää on paras silver/violettituote mitä oon kokeillut ja draz mi, olen kokeillut hyvin monia kampaamotuotteita. Hopeatuotteissa en jaksa innostua shamppoista tai hoitoaineista, sillä etenkin shamppoiden taittovaikutus on itselleni aivan liian minimaalinen. Tästä tulee itselleni ainakin kaunis sävy, myös omaan tummempaan tyvikasvuuni. Hinta 11-16e.

KC Professionalin Colormask on myös toinen mainitsemisen arvoinen keltaisuuden taittaja. Colormaski ei tosin saapunut kuvauksiin, mutta niitä löytyy mm. Sokokselta. Hinta n. 15e.
Sitten kolmansiin suosikkeihini, joita minun on pakko jo ihan jatkuvan suoristuksen takia käytettävä. Redkenin Extremé-sarja, jonka tuottet sisältää mm. munlaiselle purkkatukalle erityisen tärkeää proteiinia on ihan mun lemppari. 

Redkenin silottavaa ja vahivistavaa Anti-snapia käytän etenkin latvoihini, jotka katkeilevat jatkuvasti, mutta kun tätä olen laittanut ennen suoristusta, niin latvat tuntuu samantien vahvemmilta, eikä katkea läheskään yhtä paljoa. Anti-snap sisältää proteiinia ja ceramidieja, jotka korjaa ja vahvistaa  hiusten rakennetta. Tuotteessa on myös ihana tuoksu.  Hinta n.15-25e.

Redkenin Iron repairissa on lämpösuoja ja sitä levitän kosteisiin hiuksiin aina kauttaaltaan ennen föönausta tai suoristusta. Tää on aivan ihanan kotitekoisen banaanipirtelön tuoksuinen, välillä  syön sitä samalla kun laitan hiuksiani! No en syö (tiedän et joku luuli) mut tekis ihan vähän mieli maistaa  KJEH! Hinta 15-20e.

Tresemmén lämpösuojan sain kokeiluun ja tykkään todella paljon ainakin tuosta suihkusta mikä pullosta tulee, eli suihkuaa tasaisesti ja siten helppo levittää koko hiuksiin tasaisesti. Voisin ostaa tätä uudestaankin, mutta suihkutettavien lämpösuojia olen kokeillut sen verran vähän, että haluaisin vielä tutustua muihinkin vaihtoehtoihin. Tykkään siitä että tää tuntuu kevyeltä, vaikka suihkuttaisi enemmänkin :)


No sitten lakat. Vaikka lakka ei päässytkään ykkössuosikiksi, olisi se kuitenkin tuote, jonka valitsisin käyttööni, jos saisin käyttää vain yhtä tuotetta (shampoon jälkeen) koko loppuelämäni ajan, mulla on kun on niin hallitsemattomat sekopäähiukset, että lakka ja ponnari on oikeestaan ainoat, jotka saa pahan päivänä ne aisoihin. Pahoilla päivillä tarkoitan tuulisaderäntäwhateverkakkasäätä ja myöskin kiirettä, jolloin en ehdi laittaa hiuksia laisinkaan. 

KC Professional Four Reasons Shaper-lakka (oranssi nimenomaan, mustassa vahvempi pito) on mun uusi suosikki, joka pääsi samantien sijalle 1. Tässä on ihana tuttifrutti tuoksu ja kevyt, mutta pitävä koostumus. Kiharakampukseen suihkuttaessa hiusta pystyy vielä ns. puristelemaan kasaan ja se ehkä tekeekin tästä sen ykkössuosikin. Se ei siis linttaa hiuksia tai pilaa kampausta, vaikka siihen koskee suihkuttaessa. Hinta n. 9-12e.

Klippoteketin lakat on parhaimpia lakkoja hintalaatusuhteeltaan, arkikäytössä pelkkään pitoon mulla onkin tuo vaaleapunainen puteli käytössä. Hinta 5e.

Muita hyviä suosikkilakkoja mulla on punainen Osis ja Tigin Masterpiece. Molemmat todella pitäviä, mutta Tigin kyllä supersöpön, mutta liian vahvan ja imelän tuoksun takia en uskalla sitä enää yhden pahan migreenikohtauksen jälkeen käyttää :/ Osiksen tuoksusta tykkään myös ja se onkin vähän sellanen uniseximpi! :D Hinta: Osis: 10-25e Tigi: 20-30e

Sitten taas näitä ei niin välttämättömiä tuotteita, eli kuivashamppoita. Näitä siis käytän vain hätätapauksessa, jos on ollut joku kuuma liskodiscoyö, enkä ehdi aamulla pesemään hiuksia. Kuivashamppoita oon kokeillut myös monenlaisia, enkä ole oikeestaan kuin yhteen huonoon törmännyt (en muista merkkiä).

Tresemmén Dry Shampoo on ehkä paras koittamani. Se on todella raikkaan tuoksuinen ja kevyt koostumukseltaan, ihan kuin merituuli tai jotain :D Testasimme itseasissa Tresemmétä ja Klippoteketia ystäväni likaiseen tukkaan,  puoleen päähän toinen ja toiseen toinen. Molemmat ovat kyllä yhtä hyviä ja poistivat rasvaisuuden seuraavaksi 24 tunniksi yhtä hyvin, mutta Tresemmé oli koostumukseltaan hitusen kevyempi, tehokkaampi ja raikkaampi. Kuitenkin hintalaatusuhteeltaan nämä ovat mielestäni tasavertaisia, sillä Klippoteket maksaa 4,50e ja Tresemmé muistaakseni 8e.  Klippoteketin pullo voittaakin sitten ulkonäöllään, joten valitsen sen useimmin.

Ja sitten se mun lempikiharakampaus! Jos edessä on pitkä ilta, niin silloin on pakko saada tarpeeksi pitoa kampaukseen. Tigi Catwalk Spritz and Shine on ollut jo pitkään lempparini  lämpörullien alle ja ostin niitä joskus muutaman varastoon alesta. Tuoksuu mustikkamuffareilta! Nää paketit on muuten muuttunut ja kuulin huhua, että myös ton koostumus olis jotenkin muuttunut, mutta en ole varma.  Hinta: 15-25e

Lorealin Hot Curlin olen ostanut joskus paremman puutteessa ja se ei kyllä ihan parasta oo omassa hiuksessa, mutta pidennyshiuksessa toimii loistavasti! Kiharat kestää koko illan mainiosti :) 

Tuo Tresemmén nestemäinen lakka tuli vähän vahingossa kuvaan, en ole meinaan ihan kunnolla päässyt testaamaan sitä. Serkun kiharakampauksessa toimi, mutta en siis pysty vertailemaan sitä omalla kokemuksella. Hinta: n.8e.

Yksi huikean hyvä lämpömuotoilutuote on Loreal Tecni Art Pli Thermo Fixing Spray. Se mulla on tällä hetkellä myös ostolistalla. Riippuu aina vähän kuinka suoriksi olen suoristanut hiukseni, eli millä lämpötilalla, minkäkokoisia osoita ja kuinka hitailla vedoilla, mitä  kiharatuotetta käytän. Joskus haluan jättää hiuksiin enemmän tuuheutta ja pöyheyttä ja joskus haluan todella sileän suoristuksen, jolloin kiharanesteessä pitää olla myös enemmän pitoa. Hinta n. 12-18e.





Ja sit lempihoitsikat ja shampoot on kaikki juuri loppu ja uudet tilauksessa, mutta siis tykkään Redkenin hoitsikoista erityisesti. Hoitsikkalempparit on pehmentävä All Soft,  vahvistava Extremé ja kuivia hiuksia ravitseva Real Control. Shampoista en osaa nyt valita kaikista lemppareinta, mutta syväpuhdistava lemppari on Redkenin Cleanising Cream, käytän sitä 1-2 kertaa kuukaudessa, varsinkin jos on kerääntynyt lakkaa jne tukkaan. Tigin Dumb Blonde shampoo on myös purkkatuoksunsa ansiosta mun lemppari, ihan perushyvä shampoo, mutta sitäkin söpömpi, awwwww!

Kesällä jouduin muutaman kerran käyttämään markettishampoota ja mun hiukset, jotka ei normaalisti rasvotu ei-niin-millään näytti jo parin päivän päästä aivan spugelta. Jos siis jollain on ongelmana nopeasti rasvoittuva tukka, niin kannattaa ihan ekaksi tarkistaa onko siellä kylppärissä esim. Fructista tai Elvitalia tai jotain muuta sasaa. Polttakaa ne!!! Tai, jos se on tuntuu liiottelulta niin heivatkaa ainakin Hevonkuusentie 6:seen ja ostakaa esim. Redkeniä. JA IHAN EKAKS toi Cleaninsing Cream, että saatte ne markettikakat hiuksesta irti! Hinnat: shampoilla ja hoitsikoilla: n.12-25e



Sitten yläpuolella tuotteet, jotka lähtee seuraavaksi kokeiluun; Redken Argan Oil, Moroccanoil ja Redken Extremé CAT.






Pakko oli sitten vielä alkaa miettimään, että mitkä 10 tuotetta valitsisin juuri nyt, jos saisin loppuelämäkseni vain 10 hiustuotetta. Ja tässä ne ovat siinä järjestyksessä kun tulivat mieleen:


1.Redken Celanising Shampoo - Tärkeysjärjestyksen ykkönen, kyllä se munkin tukka välillä  likaantuu, vaikka harvemmin ehtii 3-4 päivän pesuvälissä.
2. Redken Real Control Hoitoaine - Muutamasta hoitsikkalempparista oli vaikeeta valita ykköstä, mutta muistaisin, että tätä käytän useiten silloin kun on monta vaihtoehtoa.
3.Four Reasons Shaper lakka - monikäyttöinen lakka, pitoon ja muotoiluun.
4.Goldwell 10V Softcolor - Niin kauan kun olen blondi. Amen!
5.Paul Mitchell Super Skinny Serum - Maailman mahtavin tuote! Nobelin palkinto tän keksijälle!
6.Redken Anti-snap - Hiukset tuntuu vahvemmilta kun tätä on päässä.
7.Redken Iron repair - Lämpösuoja on helppo unohtaa kunnes puolet hiuksista on tippunut, that's why!
8.Loreal Tecni Art Pli Thermo Fixing Spray -lämpörullien alle.
9. Klippoteket - Hätävara kiireeseen. Kunnon pään pikaraikastus. (en just kirjottanut pikaraiskaus)
10. No toivon että tohon kohtaan pääsee joku noista seuraavista Redken Argan Oil, Moroccanoil ja Redken Extremé CAT, jotka otan käyttööni. Tai sitten yksi Kevin Murphyn tuuheuttava lämpösuoja, joka vaikutti ihanalta yhden kokeilun perusteella! Kunhan saan nuo kaikki säännölliseen käyttööni, niin ilmoittelen sitten, minkälaisia mahdollisia muutoksia mun TOP10:ssä tapahtuu.

Niin ja noi hinnat tuotteiden perässä. Niissä on kymmenen eron eroja siksi, että se halpa hinta on se millä ne saa esim. feelunique.comista ja kallis se mitä se täällä kalliissa kotimaassa maksaa. Kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien... hä? En tajuu vaan tota isijuttuu, et miks niille muka kalliimpaa :o TÄ! Okei okei okei....

Nyt toivon kommentteja; onko teillä samoja suosikkeja tai negatiivisia kokemuksia joistain näistä tuotteista? Teidän ehdottomat lempituotteet ja mihin ette koskis enää ikinä vaikka ilmatteeksi saisitte! :D Ja mikä on paras suihkutettava lämpösuoja? :)

6 comments:

  1. Apua, mun on pakko saada tuota Paul Mitchellia. Sen verran kaikki ovat sitä kehuneet, eikä vaikuta pahan hintaiselta esimerkiks lookfantasticissa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kantsii ostaa, monet rakastaa siitä ihan hiuslaadusta riippumatta :)

      Delete
  2. Muista ei oo minkäänlaista kokemusta, mutta tois Osis lakka on tosi hyvää ! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Osiksen lakat on kyllä hyviä! :)

      Delete
  3. Ihnia hiustuotevinkkejä, kiitos! :) Paul Mitchellin Super Skinny Serum onkin ollut monta kertaa kädessäni, ehkä tämän rohkaisemana voisinkin sen ensi kerralla ostaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja kiva jos on hyvödyksi!! =) Oon varma ettet kadu, sen verran huipputuote on kyseessä :)

      Delete